"Pystyn muistamaan lapsuudestani jo ennen kuukautisten alkua, 7-8 -vuotiaana, kiputiloja, jotka jälkeenpäin ajateltuna ovat voineet enteillä endometrioosistani. Kuukautiseni olivat alusta asti kipeät. Olisin toivonut, että olisi ollut joku, joka olisi kertonut, ettei kuukautiskipu ole normaalia - ettei 13-vuotiaan tytön tarvitse itkeä kerran kuussa vessan lattialla kivusta.

Silloinkin, kun endometrioosikivut alkoivat levittäytyä kuukautisten ajalta muuhun elämään ja häiritä elämääni, kesti useamman vuoden ennen kuin sain lähetteen naistentautienpolille ja sitä kautta leikkaukseen. Toivoisin, että tietoisuutta lisättäisiin, niin henkilökunnalle kuin kouluillekin. Tyttöjen terveysvalistuksessa kuuluisi kertoa endometrioosista. Kaikkien tyttöjen pitäisi tietää, mikä se on, sillä vasta kun itse olin sattuman kautta löytänyt endometrioosin itse ja aloin kysellä hoitoa asiaan itse, asiat lähtivät liikkeelle.

Jos tilanteeseeni olisi puututtu ajoissa, ei kipuni olisi ehtinyt kroonistua, enkä ehkä olisi joutunut viettämään pitkiä sairaslomia ja pitämään elämääni tyhjäkäynnillä useita vuosia. Olisin toivonut nuorena tukea ja sitä, että kipuni olisi otettu vakavasti, alusta asti, siihen kaikki oikeastaan tiivistyy."